Välihuomautus satunnaisille surffaajille: Kyllä, Merikukka Forsius esiintyy tässä blogissa, sillä hän oli raivoni ruumiillistuma kesällä 2002, kun tajusin, että mies ei saa äitiyspakkausta (koska avoni on ruotsalainen). Muuta tietoa Merikukasta täällä ei ole, paitsi, että hän vastaili ystävällisesti kysymyksiini. Vaikutti herttaiselta ihmiseltä.
Hannes alkaa muuttua ihan oikeaksi ihmiseksi, jolla on oma tahto ja kyky ilmaista se. Sitä paitsi, nyt sen kanssa pystyy jo leikkimään - ainakin vähäsen. Palkinto on paras mahdollinen: Hanneksen kokovartalonauru, jossa hampaaton suu on kuin Hangon keksi ja kädet ja jalat viuhtoo hullun lailla.
Me painittiin tänään hetken aikaa (siis siten, että Hannes oli mun mahani päällä ja mä keinuin vähän puolelta toiselle ja Hannes nauroi), kunnes yhtäkkiä kadulta kuului koiran haukuntaa. Hanneksen silmät suurenivat ihan pikkasen, ja se kuunteli selvästi äänen suuntaan.
Samalla, kun mä sanoin Hannekselle, että "se on koira, hauva", mä tajusin, että Hannes ei ole koskaan aikaisemmin kuullut koiran haukuntaa.
Huh, huh. Hanneksen nukuttaminen on nykyisin melkein kokopäivähomma, joka alkaa aamusta (että saadaan hyvä fiilis ja rytmi päivään) ja päättyy siihen, että minä seison olohuoneessa Hannes sylissäni, pikkurilli Hanneksen suussa. Hannes kun ei oikein tuosta tutista piittaa, mutta imeminen saa kuitenkin olon paranemaan.
Siinä alkaa vitsit olla vähissä kolmantena yönä peräkkäin.
Musta tulee kohta isä! Ihan minä päivänä hyvänsä! Me kävimme sosiaalivirastossa viime viikolla ja minä tunnustin ihan kaiken. Jessica tunnusti ensin, että ei ollut harrastanut sukupuoliyhteyttä kenenkään muun kanssa aikavälillä 26.1. - 15.3 ja sitten minä tunnustin olevani Hanneksen isä. Nyt, kun vielä käräjäoikeus vahvistaa tapahtuneen, niin minäkin saan kuitata Aku Ankan tilauksen, sen kohdan, missä lukee "alle 18 v. huoltajan allekirjoitus".
Oli aika hauska istua siellä sosiaalivirastossa ja allekirjoittaa ne kolme paperia.
Hannes ei ollut mukana todistamassa tätä suurta hetkeä. Mutta ei Hannes ollut todistamassa sitä ensimmäistäkään isyydentunnustustani. Se tapahtui joskus vuoden alussa, 26.1. - 15.3. välisenä aikana.
En ole kirjoitellut viimeisten viikkojen aikana paljoakaan, ja siihen on monta syytä. Eräs suurimmista on se, että en ole oikein tiennyt, kuinka olisin kirjoittanut siitä aiheesta, joka meidän perheessämme eniten puhuttaa ja mietityttää. SIis Jessican synnytysmasennuksesta.
Noin kun sen kirjoittaa niin siinä ei ole mitään ihmeellistä. Aha, Jessica on masentunut.
Mutta, kun sen masennuksen kanssa joutuu elämään 24 tuntia vuorokaudessa, se alkaakin muuttua aikamoiseksi peikoksi. En osaa edes kuvitella, miltä Jessistä tuntuu.
Miltä tuntuu, kun mikään ei tunnu miltään? Niinä huonoina hetkinä, joita on onneksi aika harvassa, Jessican maailma ei ole edes mustavalkoinen, vaan pelkästään musta. Kaikki on huonosti. Ihan kaikki. Siinä mielentilassa ei auta, vaikka Jessica itsekin tietää, että vielä puoli tuntia aikaisemmin kaikki oli ihan hyvin.
Synnytysmasennuksesta on varmaan vaikea puhua, koska ei ainakaan meille kukaan siitä mitään kertonut. Toki mekin luimme lehdistä, että sellaista esiintyy ("90% naisista kärsii jonkinasteisesta synnytysmasennuksesta"), mutta ainoastaan yksi tuntemamme nainen vihjaisi synnytyksen jälkeisistä vaikeuksista.
Sen vuoksi mä haluankin sanoa teille kaikille: Älkää masentuko, vaikka masennutte. Ei vauvan saaminen ole pelkkää pilvissä tanssimista. Se on rankkaa, raakaa ja vie voimia. Mutta se vauvan hymy auttaa jaksamaan.
Ja miehet, älkää peljätkö, siellä epätoivon alla on se sama nainen, lapsenne äiti. Älkää unohtako sitä.
Maailmankaikkeuden sanotaan olevan yhtä suurta sykliä. Ensin oli suuri alkuräjähdys, jota seuraa maailmankaikkeuden laajentuminen ja laajentuminen, kunnes se jossain vaiheessa kääntyy taas sisäänpäin yhdeksi suureksi mustaksi aukoksi, josta se jälleen räjähtää muodostaen uuden maailmankaikkeuden.
Samanlaista se on meilläkin. Jessica on masentunut, eikä sitä hoideta pelkästään hauskoa vitsejä kertomalla tai sillä, että Hannes on kiltti. Me olemme nyt jossakin siellä mustassa aukossa, käpertyneinä itseemme, vähän masentuneina, mutta kohta syntyy uusi alku.
Ruotsissa on sellainen sananparsi, että "små barn, små bekymmer - stora barn, stora bekymmer", eli "pienet lapset, pienet murheet - isot lapset, isot murheet". Ja vaikka Hannes nyt valittaakin vatsakipujaan, eikä millään suostu tai pysty nukahtamaan, niin pitää olla kiitollinen siitä, että murheet ovat vielä pikkupierujen tasolla. Kirjaimellisesti.
Hannes heräsi tänään aamuseitsemältä. Ei kokonaan, ihan vaan hetkeksi, mutta kuitenkin sen verran, että minä nostin hänet meidän sänkyymme. Sitten Hannes nukahti uudelleen. Ja heräsi pari tuntia myöhemmin, avasi silmänsä, näki Jessican ja hymyili. Voiko päivä paremmin alkaa?
Jostakin meille tuntemattomasta syystä, Hannes on kuitenkin huutanut tänään melkein koko päivän. Se on varsin outoa, Hannes kun on oikeasti muuten varsin kiltti. Me olemme vuoronperään yrittäneet nukuttaa Hannesta syleissämme, ja juuri kun luulee pojan nukahtaneen, Hannes raottaa silmiään. Ja hymyilee. Ja silloin tulee vaan hyvä ja lämmin olo.
Seuraavaan huutoon asti.
Nyt Jessica sai Hanneksen nukahtamaan ja siirsi pojan omaan sänkyynsä. Toivottavasti huomenna aamuinen hymy säilyy Hanneksen kasvoilla koko päivän.
OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! Tästä tulee jännä vuosi, mulla on ihan sellainen kutina jalkapohjissa.
Äidinmaito on kyllä ihmeellistä. Me olimme joulunpyhinä Jessican vanhempien luona Ruotsissa - pidettiin mm. Hannes Einarin ristiäiset - ja perheessä riehui flunssa. Flunssalle tyypilliseen tapaan tämäkin versio nappasi jonkun uhrin joka päivä. Ensin kaatui Jessican pikkusisko, sitten isä, sitten äiti, sitten Jessica, lopulta minäkin. Mutta Hannes ei. Hannes on ollut oma, virkeä itsensä joka päivä. Illasta aamuun. (Suo anteeksi lievä sarkasmi, Hannes on oikeasti maailman kiltein poika).
Hannes on yksinkertaisesti imenyt äidinmaidossa flunssan vasta-aineet ennen kuin flunssa iski. Kyllä Luontoäiti on viisas äiti.
Mulla on nyt viiden viikon isyysloma päättynyt ja jouduin palaamaan työpaikalleni pitkin hampain tänä aamuna. Einstein oli oikeassa: aika on suhteellista. Isyysloma (joka oli siis 98% isyytta ja 2% lomaa) meni samaan aikaan nopeasti, mutta sitä edeltänyt aika on kaukana, kaukana menneisyydessä. AEH. Ajassa Ennen Hannesta.
