Hannes eesta, Hannes takaa, Hannes istuu, Hannes makaa.
Ja meillä todellakin on kuvia kaikista em. asennoista.
Hanneksen taidot eivät vielä riitä muihin poseerauksiin. R 8:29 ip.
21.3.03
Tänään on vanhempainvapaani viimeinen päivä. Maanantaina pitää palata palaverien maailmaan. Ei huvita yhtään.
On niin hauska olla kotona Hanneksen ja Jessican kanssa. Päivät eivät ole tulleet pitkiksi missään vaiheessa ja kuitenkin neljä viikkoa on taas tullut oltua kotona. Meillä on syntynyt hyvät rutiinit, ja homma rullaa:
Hannes herää seitsemän ja kahdeksan välillä. Niin minäkin, Jessi jatkaa unia. Mä leikin Hanneksen kanssa tunnin, pari, riippuen lähinnä Hanneksen energiatasosta. Joskus virtaa riittää pidemmäksikin aikaa, mutta usein nukkumatti tulee jo tunnin kävelemisen, nallen kanssa leikkimisen, helistimien kanssa heilumisen ja teksti-tv:n lukemisen jälkeen.
Ja mulle jää tämä aika kirjoitella. Jessica ja Hannes nukkuvat.
Ja munko pitäisi samaan aikaan olla jossakin palaverissa?
Mä olen sellainen hyperaktiivinen ihminen, joka on aina tekemässä jotakin. Ihan aina. Nytkin kirjoitan blogia, vaikka pitäis varmaan olla jossain ihan muualla, kuten sängyn pohjalla.
Kun mä olin pikkupoika, isälläni oli varma kikka flunssaan. Mä olin koulusta kotona ja isä toi mulle keltaista Jaffaa, banaaneja, ehkä karkkia ja Aku Ankan taskukirjan. Vuoden 1976 talviolympialaisten aikaan oli melkein huono omatunto, kun olin kipeänä kotona katsomassa Mietaan hiihtoa. Isän kikka toimi aina. Sen kikan aion ottaa käyttöön myös Hanneksen kanssa.
Nyt kuitenkin vetäydyn sohvalle. Siellä odottaa Jaffa, karkkia, Aku Ankka ja Tankki Täyteen DVD. Ja huomenna Hannekselle tulee taas Akkari. Kyllä tää tästä.
Mä en ole koskaan nähnyt Hanneksen itkevän. Eikä kyse ole siitä, että olisin ollut kamalasti poissa kotoa. Toki Hannes huutaa ja kiukuttelee (ja olen ehkä kuvaillut sitä aikaisemmin itkemisenä), mutta en ole koskaan nähnyt kyyneliä Hanneksen silmissä.
Ei niin, että nyt hirveästi niitä haluaisinkaan nähdä, mutta se on vaan mielenkiintoinen yksityiskohta, jonka tajusin vasta muutama päivä sitten. Totta kai Hannes on välillä ihan raivona, ja sojottaa suorana kuin kelkkailija, naama punaisena, mutta silloinkin sen kiukku ilmenee lähinnä siten, että siltä meinaa loppua happi.
Näitä kiukuttelukohtauksia ei tule usein, ei todellakaan. Ne harvat kerrat ovat lähinnä Hanneksen taistelua unta vastaan. Aluksi en oikein ymmärtänyt, miksi nukahtaminen oli Hannekselle niin kamalaa. Jos väsyttää, silloin nukuttaa. Sitten tajusin itse olevani vieläkin ihan samanlainen. Nukkuminen ei ole koskaan ollut harrastukseni. Mitäs jos minä nukun, ja sillä aikaa tapahtuu jotakin jännää?
