2004 on Hannekselle jo kolmas elinvuosi. 2002 meni nukkuessa ja syödessä, 2003 oli monien muutosten aikaa ja 2004 vaikuttaa – ainakin toistaiseksi – hyvin vauhdikkaalta. Hannes on nimittäin oppinut kävelemään.
Ja voi sitä riemua, kun Hannes kävelee. On tietenkin vaikea sanoa, kuka meistä on iloisin: hän, joka lähettää Hanneksen liikkeelle, Hannes, vai hän, jonka luokse Hannes vaappuu käsiään heilutellen. Ei kai sillä niin väliäkään, onnellisia olemme kaikki.
Hannes on onneksi erittäin huolellinen ja varovainen poika eikä mitään pahempia kolhuja ole sattunut. Hauska huomata sellaisiakin persoonallisuuden piirteitä jo niin pienessä miehessä. Hannes ei esimerkiksi ole koskaan edes yrittänyt tulla tuolilta, sohvalta tai sängyltä pää edellä alas. Vaarallisin temppu on syntynyt vahingossa: Puolivoltti hoitopöydältä pyykkikoriin, suorin vartaloin, kerien. Ja päälle Hannes taputti. Äiti antoi itselleen sydänhierontaa.
Hanneksesta ei ehkä tule stuntmania, mutta voi tulla loistava manageri, pörssimeklari tai puhelinmyyjä. Mitä vain, missä puhelinta pitää käyttää paljon. Hannes puhuu parhaimmillaan kahteen luuriin yhtä aikaa ja jos puhelinta ei heti löydy, sukka, lelu tai T-paita voi hoitaa puhelimen virkaa.
”Ta ta ta ta ta-a, he he he he, ta ta ta taaa tii ti ti ti”. Sitten muutama nopean napin painallus ja luuri taas korvalle. ”Pa pa pa pe pe, he he he he.”
Sitten luuri isälle. Hanneksen pitää juosta muualle. Niin paljon mielenkiintoista hypisteltävää, niin vähän aikaa – unien välissä.
Päivittelyä Heräsin aamulla puhelinsoittoon. Hannes soitti: ”Ättä, ättä, ppprrrrrrr, mou, mou, ppprrrrr, ättä.” Siinä aamun tuoreimmat kuulumiset hänen matkaltaan.
Hannes ja Jessica ovat nyt olleet Tukholmassa neljä päivää. Pitäähän Ruotsinkin mummun ja ukin päästä tapaamaan ensimmäistä lastenlastaan ja näkemään Hanneksen uusimmat temput. Viimeksi, kun he ovat nähneet Hanneksen, hän oli ihan pikkuvauva, ainakin melkein.
Ukki on saanut hoitaakin Hannesta monena päivänä, kun Jessica on ollut töissä.
Samaan aikaan toisaalla … minä olen käynyt Hanneksen kotisivuilla ja katsellut kuvia pojasta. Laiha lohtu. Tyhjää ja tylsäähän meillä nyt on. Ulko-ovessamme on Hanneksen kuva, ja puhekupla, ”Välkommen hem pappa”, mutta eihän se ole sama kuin kuulla pienten kämmenten läpsyttelyä lattiaa vasten, kun Hannes konttaa ovelle minua vastaan. Tai nähdä Hanneksen vilkuttavan omalla söpöllä tavallaan. Hän liikuttaa nimittäin sormiaan itseensä päin, vähän ujosti.
Verkossa surffaaminenkaan ei ole yhtä kivaa, kun Hannes ei nyi housunlahkeesta eikä yllätä kömpimällä pöydän alta nauravaisena esiin.
Minä lähden huomenna Tukholmaan hakemaan perhettä kotiin. Mielenkiintoista nähdä, mitä Hannes on viikon aikana oppinut. En olisi yllättynyt, vaikka kaveri jo kävelisikin, niin hurjaa kehitys on viime aikoina ollut.
Puhelu päättyi siihen, kun Jessica otti luurin itselleen. Takaa kuului Hanneksen kovaäänistä vastustusta: ”Mammmmmmma, mammmmmmmma, mammmmmmmmma”.
Onpa täällä ollut hiljaista viime viikot. Olen pahoillani, mutta energiani on riittänyt ainoastaan englanninkielisen blogini päivittämiseen.
Name that baby! -niminen blog löytyy tuosta.
Hannes voi paksusti. Kaveri on nyt yhdeksän kuukauden vanha, kymmenkiloinen jässikkä, joka konttaa hurjaa vauhtia ja repii housunpuntista, jos minä vain istun tietokoneen ääressä, enkä huomaa häntä lainkaan.
Tämäkin blogi varmasti päivittyy jatkossa paremmin, kun jään syyskuun lopussa freelanceriksi. Hannekselle se tosin merkitsee hieman repimistä mun housunpuntistani.
Kesäloma on nyt päivä vaille ohi ja maanantaiaamuna on taas marssittava työpaikalle kustannuspisteeksi. Pakko myöntää, että en odota huomisaamua suurella innolla, koska meidän kesämme on ollut niin mahtava.
Kerrankin on ollut aikaa olla tekemättä mitään, kävellä vain rauhassa eteenpäin ja keskustella Jessican kanssa, sillä aikaa, kun Hannes on nukkunut uusissa rattaissaan. On ollut hauska puuhailla Hanneksen kanssa, sillä Hannes todellakin oppii uusia asioita joka päivä. Tänään Hannes rupesi "kävelemään" sohvan reunaa pitkin sivuttaissuunnassa.
On kai pekko selvitä töistäkin jotenkin, pitää joko vain kestää tai sitten tilanteelle pitää tehdä jotain muuta. Se hyvä puoli tässä on, että Hannes on oppinut vilkuttamaan, niin hän voi huomenna lähettää minut töihin.
Kesä on mennyt lomaillessa Suomessa, Ruotsissa ja niiden välillä. Parastaikaa olemme Joensuussa, minun isäni luona. Hannes on viimeisen kuukauden aikana kasvanut huimasti, tietenkin, mutta mainittakoon kaikista edistysaskelista ainakin nämä:
1) alhaalla kaksi hammasta
2) ylhäällä neljä!
3) ryömii eteenpäin
4) ryömii etenkin taaksepäin
5) syö lihaa
6) syö itse (mutta ei siivoa)
7) nousee seisomaan sänkynsä pinnoja vasten.
Hannes oppii uuden äänen melkein joka päivä, ja kun hän aamulla herää, kuuluu sängystä ensin vain pelkkää ähinää ja huulten pärinää.
Nyt Hannes on keittiössä tekemässä aamupalaa. Ei kuitenkaan ihan yksin, vaan ukkinsa kanssa.
On mulla hauska täti, tuo täti .. Jenny, laulaa Hannes. Jessican Jenny-sisko on palannut puolen vuoden matkaltaan Etelä-Amerikasta, missä hän oli mm. auttamassa paikallista lastenkotia - lääkäri, kun on.
Ja nyt Hannes on saanut tutustua kummitätiinsä oikein toden teolla. Kummitätikin sai tutustua Hannekseen koko päivän, aamuviidestä lähtien. :)
Ja huomenna lisää, kun Jessica ja minä menemme Brucen konserttiin.
Kiire, kiire, kiire. Siltä ainakin tuntuu ja taas on mennyt kaksi viikkoa ilman yhtään juttua tänne.
Hanneksella on nyt kaksi hammasta! Ja rutiineihimme on lisätty hampaiden pesu. Oikeastaan Hannes pesee pääasiassa kieltään, mutta hyvä saada hammasharjan käyttö lihasmuistiin.
Jessica on avannut kotisivut Suomen ruotsinkielisillie vanhemmille!
Just, kun luulin oppineeni Hanneksen vuorokausirytmin ja just, kun omani oli sopeutunut Hanneksen rytmiin, niin Hannes muuttikin rytmiä. Huonompaan suuntaan, jos nyt saa sanoa. Nykyiseen rytmiin kuuluu nimittäin aikaisempi herääminen, eli ukko tuijottaa hereillä jo puoli kuuden maissa. Useimmiten unet vielä jatkuvat, mutta eivät aina. Hannes nukkuu muutenkin paljon vähemmän kuin vielä kuukausi sitten, en tiedä, onko syynä sitten valoisuus vai Hanneksen kasvaminen. Eikä sen ole niin väliäkään, kun ei sille kuitenkaan mitään mahda.
Turha koittaa, Hannes voittaa. ;)
Nyt Hannes kuitenkin istuu tuossa pöydän ääressä, leikkii apinansa pesuohjelapulla (kaikkein mielenkiintoisinta) ja hieroo välillä silmiään. Unihiekkaa luomen alla, ilmeisesti. On aika syödä iltapala ja lähteä nukkumaan.
Sain eilen opetuksen positiivisen kannustuksen voimasta. Opettajana Hannes.
Hannes makaili hoitopöydällä vaipanvaihdon merkeissä, kun hän yhtäkkiä jännitti molemmat reitensä kuin olympiakelkkailija. Minä tietenkin taputin ja kannustin. "Hyvä Hannes! Vahvat jalat!"
Hannes nauroi yksihampaista hymyään .. ja jännitti koko pienen kroppansa uudelleen!
Ja me nauroimme.
"Hyvä Hannes!" [taputuksia]
Oli aika liikuttavaa huomata, että Hannes treenaili pakaralihaksiaan saadakseen positiivista palautetta. Ja ne jalat ovat oikeasti tosi vahvat, mä en missään nimessä ainoastaan kannustanut Hannesta.
Hannes on meidän ensimmäinen – ja ainakin toistaiseksi ainoa – lapsemme, joten meidän perheessämme tapahtuu jatkuvasti asioita ensimmäisen kerran. Tuleva kesä on Hanneksen ensimmäinen, ja meidän ensimmäisemme vanhempina Helsingissä. Hanneksen kevätflunssa oli tietenkin hänen ensimmäisensä ja kohta meillä on kasassa ensimmäinen laatikollinen Hannekselta liian pieniksi jääneitä vaatteita.
Voit vain kuvitella, minkälainen riemu Hanneksen ensimmäisestä hampaasta syntyi. Hammas ilmestyi 17.5. klo 19.45 ja se oli vasen etualahammas. Hammas ja Hannes voivat hyvin. Isä ja äiti hieman onnesta sekaisin. Hannes ei olekaan enää pikkuvauva, sillä pikkuvauvoilla ei ole hampaita.
Nyt on ollut liian pitkä tauko, tasan kuukauden tauko.
Viimeksi, kun kirjoitin, niin Hannes ei osannut istua. Ei ollut Teräsmies-lippistä. Ei ollut Jocken tuomia leluja. Ei syönyt parsakaalia itse, eikä nauranut sille, kun mä heittelen rusinoita suuhuni. Ei osannut kääntyä mahalleen ja selälleen ja mahalleen ja selälleen. Ei jaksanut pyöriä paikallaan. Eikä missään nimessä liikkunut lattialla takaperin.
Nyt on. Nyt syö. Nyt nauraa. Nyt osaa, jaksaa ja liikkuu.
Kas, on Mikki merelle lähtenyt, pikku kaarnapurrellaan,
ja vaikk' onkin tuuli vain yltynyt, Mikki laulaa innoissaan:
Hii-u-li-hei ! Huolta nyt ei ! Merimies näin käy merta päin !
Hii-u-li-hei ! Merimies ei pelkoa tunne ei !
Ja kun aallot Mikkiä keinuttaa, kotirannat kauas jää.
Oi, oi, mikä kummitus tuolla ? Haa ! Mikki aivan säikähtää.
Oi-oi-oi-oi ! Pelkään jo, voi ! Armoa suo, vie emoni luo !
Oi kiltti peikko, olen niin heikko, pelasta, auta oi !
Myrsky nyt purtesi hävittää. Tyi räh-häh häh-häh-häh-hää.
Vaan, mik' ihme ! Valkea lintunen yli kuohuin kiitää päin.
Kas noin ! Suomen Joutsen käy auttamaan,
ja nyt laulu soi taas näin; Hii-u-li-hei ! Huolta nyt ei !
Merimies näin käy merta päin ! Hii-u-hei ! Merimies ei pelkoa
tunne ei !
Kyseessä on periaatteessa vielä vasta huhu, mutta koska kyseessä on lähde, johon luotan sataprosenttisesti, ajattelin julkaista väitteet totena. En halua paljastaa lähteitäni, mutta jos Jessica sanoo, että Hannes kääntyy selältä vatsalleen, niin kyllä minä sen uskon, vaikka en nähnytkään.
Aivan! Hannes on ottanut ensimmäisen, öh, liikkeensä kohti ensimmäistä askeltaan. Kohta alkaa tavaroiden siirtely yhä ylemmäs ja ylemmäs. Onneksi mulla on kuitenkin vielä yli metrin etumatka Hannekseen, vaikka en pitkä olekaan.
