Päivittelyä Heräsin aamulla puhelinsoittoon. Hannes soitti: ”Ättä, ättä, ppprrrrrrr, mou, mou, ppprrrrr, ättä.” Siinä aamun tuoreimmat kuulumiset hänen matkaltaan.
Hannes ja Jessica ovat nyt olleet Tukholmassa neljä päivää. Pitäähän Ruotsinkin mummun ja ukin päästä tapaamaan ensimmäistä lastenlastaan ja näkemään Hanneksen uusimmat temput. Viimeksi, kun he ovat nähneet Hanneksen, hän oli ihan pikkuvauva, ainakin melkein.
Ukki on saanut hoitaakin Hannesta monena päivänä, kun Jessica on ollut töissä.
Samaan aikaan toisaalla … minä olen käynyt Hanneksen kotisivuilla ja katsellut kuvia pojasta. Laiha lohtu. Tyhjää ja tylsäähän meillä nyt on. Ulko-ovessamme on Hanneksen kuva, ja puhekupla, ”Välkommen hem pappa”, mutta eihän se ole sama kuin kuulla pienten kämmenten läpsyttelyä lattiaa vasten, kun Hannes konttaa ovelle minua vastaan. Tai nähdä Hanneksen vilkuttavan omalla söpöllä tavallaan. Hän liikuttaa nimittäin sormiaan itseensä päin, vähän ujosti.
Verkossa surffaaminenkaan ei ole yhtä kivaa, kun Hannes ei nyi housunlahkeesta eikä yllätä kömpimällä pöydän alta nauravaisena esiin.
Minä lähden huomenna Tukholmaan hakemaan perhettä kotiin. Mielenkiintoista nähdä, mitä Hannes on viikon aikana oppinut. En olisi yllättynyt, vaikka kaveri jo kävelisikin, niin hurjaa kehitys on viime aikoina ollut.
Puhelu päättyi siihen, kun Jessica otti luurin itselleen. Takaa kuului Hanneksen kovaäänistä vastustusta: ”Mammmmmmma, mammmmmmmma, mammmmmmmmma”.
