Just, kun luulin oppineeni Hanneksen vuorokausirytmin ja just, kun omani oli sopeutunut Hanneksen rytmiin, niin Hannes muuttikin rytmiä. Huonompaan suuntaan, jos nyt saa sanoa. Nykyiseen rytmiin kuuluu nimittäin aikaisempi herääminen, eli ukko tuijottaa hereillä jo puoli kuuden maissa. Useimmiten unet vielä jatkuvat, mutta eivät aina. Hannes nukkuu muutenkin paljon vähemmän kuin vielä kuukausi sitten, en tiedä, onko syynä sitten valoisuus vai Hanneksen kasvaminen. Eikä sen ole niin väliäkään, kun ei sille kuitenkaan mitään mahda.
Turha koittaa, Hannes voittaa. ;)
Nyt Hannes kuitenkin istuu tuossa pöydän ääressä, leikkii apinansa pesuohjelapulla (kaikkein mielenkiintoisinta) ja hieroo välillä silmiään. Unihiekkaa luomen alla, ilmeisesti. On aika syödä iltapala ja lähteä nukkumaan.
Sain eilen opetuksen positiivisen kannustuksen voimasta. Opettajana Hannes.
Hannes makaili hoitopöydällä vaipanvaihdon merkeissä, kun hän yhtäkkiä jännitti molemmat reitensä kuin olympiakelkkailija. Minä tietenkin taputin ja kannustin. "Hyvä Hannes! Vahvat jalat!"
Hannes nauroi yksihampaista hymyään .. ja jännitti koko pienen kroppansa uudelleen!
Ja me nauroimme.
"Hyvä Hannes!" [taputuksia]
Oli aika liikuttavaa huomata, että Hannes treenaili pakaralihaksiaan saadakseen positiivista palautetta. Ja ne jalat ovat oikeasti tosi vahvat, mä en missään nimessä ainoastaan kannustanut Hannesta.
Hannes on meidän ensimmäinen – ja ainakin toistaiseksi ainoa – lapsemme, joten meidän perheessämme tapahtuu jatkuvasti asioita ensimmäisen kerran. Tuleva kesä on Hanneksen ensimmäinen, ja meidän ensimmäisemme vanhempina Helsingissä. Hanneksen kevätflunssa oli tietenkin hänen ensimmäisensä ja kohta meillä on kasassa ensimmäinen laatikollinen Hannekselta liian pieniksi jääneitä vaatteita.
Voit vain kuvitella, minkälainen riemu Hanneksen ensimmäisestä hampaasta syntyi. Hammas ilmestyi 17.5. klo 19.45 ja se oli vasen etualahammas. Hammas ja Hannes voivat hyvin. Isä ja äiti hieman onnesta sekaisin. Hannes ei olekaan enää pikkuvauva, sillä pikkuvauvoilla ei ole hampaita.
Nyt on ollut liian pitkä tauko, tasan kuukauden tauko.
Viimeksi, kun kirjoitin, niin Hannes ei osannut istua. Ei ollut Teräsmies-lippistä. Ei ollut Jocken tuomia leluja. Ei syönyt parsakaalia itse, eikä nauranut sille, kun mä heittelen rusinoita suuhuni. Ei osannut kääntyä mahalleen ja selälleen ja mahalleen ja selälleen. Ei jaksanut pyöriä paikallaan. Eikä missään nimessä liikkunut lattialla takaperin.
Nyt on. Nyt syö. Nyt nauraa. Nyt osaa, jaksaa ja liikkuu.
